Afganistanilaiset naiset ovat taitavia kirjonnassa ja virkkauksessa. Kevään mittaan on valmistunut mm. kirjailtuja pumpulipusseja ja sohvatyynynpäällisiä. Virkattu on mm. kännykkäpusseja.

Kuntosalilla on poljettu pyörää ja harjoiteltu ahkerasti koko kevät, jotta jaksetaan tehdä töitä.

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Monikulttuurista kuntosaliharjoittelua

Muutakin on tehty kuin käsitöitä, mikä on päässyt välillä unohtumaan. Käsitöiden teko ja toimistotyöt vaativat hyvää fyysistä kuntoa, josta olemme yksissä tuumin huolehtineet.

Yhdistyksessämme on kevään mittaan toiminut afganistanilaisista, suomalaisista ja venäläisistä naisista koostuva kuntosaliryhmä, joka on harjoitellut sitkeästi viikoittain. (Onpa joukkoon mahtunut silloin tällöin joku mieskin.) Kuntosalista on tullut meille tärkeä yhteinen juttu, jota aiomme jatkaa syksylläkin kesälomakauden loputtua.

maanantai 24. toukokuuta 2010

Väri-iloa Huhtasuon kevättapahtumassa 22.5.

Erilaiset toritapahtumat ovat tehokkain keino tehdä maahanmuuttajien käsitöitä tunnetuiksi paikallisille ihmisille. Niinpä jalkauduimme Huhtasuolle 22.5. osana paikallista markkinatapahtumaa.

Kauniin sään vuoksi väkeä täytyi hiukan houkutella Perttulaan sisätiloihin katselemaan käsityötarjontaa ja itämaisten ryijyjen kudontaa. Jälleen kerran mamujemme käsityöt saivat osakseen ihmetyksensekaista ihastelua. Suomalaisesta harmaudesta edukseen poikkeava räiskyvän iloinen värien käyttö kiinnitti takuuvarmasti katsojien huomion. Kuvia esillä olleista töistä löydät tämän blogin lopusta.

Kudonnan ja myyntityön lomassa harjoitimme myös jäsenhankintaa. Välillä lounastimme ja kahvittelimme Perttulan ruokalassa ja poikkesimme katsomaan muuta markkinavilskettä. Hauskaa meillä oli - vaikka emme mahdottomasti tavaroita kaupaksi saaneetkaan.

Ryijyjen, mattojen ja muiden isojen käsitöiden markkinoinnissa on omat haasteensa. Itämaiset ryijyt etenkin ovat arvotuotteita, joista suurimpien solmimiseen menee helposti kuukauden päivät. Pienimmästä päästä olevat ryijyt maksavat noin 20 - 50 euroa, isoimmat yli 100 euroa. Ryijyjä voi tulla katsomaan ja myös ostamaan Jyvässeudun Työttömät ry:n toimistolle, osoite Cygnaeuksenkatu 3 (viistosti pääkirjastoa vastapäätä Yliopistopainon talon yläkerrassa.)

tiistai 4. toukokuuta 2010

Kevään tapahtumia

Keväällä on edessä Huhtasuon kevätmarkkinoiden (22.5.) lisäksi myös Mahdollisuuksien tori -tapahtuma 4.6. kävelykadulla. Tapahtumia varten on pitkin kevättä valmistettu pieniä edullisia myyntituotteita, kuten kirjailtuja liinoja.

Myös suuren suosion saavuttaneita sytykeruusuja on jälleen saatavilla. Ruusut valmistetaan kananmunankennoista, jotka valellaan sulalla steariinilla. Tuote sopii sytykkeeksi uuneihin ja takkoihin ja palaa jälkiä jättämättä.

Katso myös uusia ryijynvalmistuskuvia tämän sivun lopusta.

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Maanantain puuhia

Tänään mamut ovat käyneet jokamaanantaisessa jumpassa sekä tutustumassa Kuokkalan kirkkoon.

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Ryijyntekoa pystykangaspuilla

Perinteisiä iranilaisia ryijyjä on kuluneina viikkoina innostuttu kutomaan oikein urakalla. TVY:n vuosikokouksen yhteyteen järjestettiin jopa kudontanäytös. Näin kokousvieraat muista työttömien yhdistyksistä pääsivät seuraamaan ryijyn valmistusta reaaliaikaisesti. Kudontanäytöksiä on tarkoitus jatkaa mm. Huhtasuon kevättapahtumassa 22.5.

Kurdinaiset ovat ottaneet ryijyjen teon asiakseen myös siten, että iäkkäämmät, paljon ryijyjä kutoneet työntekijät opettavat nuorempiaan. Näin arvokas käsityöperinne välittyy Suomenkin oloissa uusille sukupolville. Omasta kansallisesta identiteetistä ja perinteisistä käsityötaidoista on lupa olla ylpeä.

Mallit taidokkaisiin kudonnaisiin tulevat omasta päästä, ja kudonta edistyy ripeästi ilman apupiirroksia. Valmiit työt pursuavat väriä ja elämäniloa ja aiheiden kirjo vaihtelee linnuista teekannuihin. Osaan töistä on käytetty luonnonväreillä itse värjättyjä villoja. Värjäys tehtiin porukalla viime kesänä ammattitaitoisen opettajan ohjauksessa.

Pystykangaspuut ovat täkäläisen puutyöpajan, Uusiotuotteen, valmistamat.

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Tervetuloa seuraamaan blogiamme

Tältä blogisivustolta löydät jatkossa juttuja yhdistyksemme maahanmuuttajataustaisista harjoittelijoista ja työntekijöistä. Blogissa tullaan esittelemään mm. heidän tekemiään näyttäviä kudonnaisia ja muita käsitöitä. Kerromme myös yhdessä tekemistämme retkistä ja matkoista sekä monikulttuurisista ruokapäivistä. Pyrimme siihen, että myös maahanmuuttajat itse kertovat tällä sivustolla ajatuksiaan, toiveitaan ja tulevaisuudensuunnitelmiaan.

Toivomme myös sinun osallistuvan keskusteluun kanssamme.